Kulttuurimme

Teemme lujasti töitä, olemme kunnianhimoisia ja pyrimme aina olemaan parhaita

Tämä oli optometristien Doug ja Mary Perkinsin lähtökohta, kun he perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se ohjaa toimintaamme tänäkin päivänä.

Kaikkien näiden vuosien jälkeen Specsavers on edelleen perheomisteinen yritys ja ydinarvomme on ”kohtelemme kaikkia niin kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan”. ”Perhe” on osa Specsaversin DNA:ta. Se on kaikkein tärkein osa kulttuuriamme ja määrittää tavan, jolla lähestymme toisiamme ja asiakkaitamme: ystävällisesti, lämpimästi ja myötätunnolla.

Henkilökohtaista kasvua

Olemme juuri niin vahvoja kuin tiimimme. Siksi varmistamme, että kaikki työntekijämme voivat saavuttaa täyden potentiaalinsa omalla tavallaan. Meillä voit esimerkiksi laatia henkilökohtaisen kehityssuunnitelman, osallistua koulutuksiin, työskennellä ulkomailla tai saada lisäpalkkioita tiimisi tai koko yrityksen tulosten perusteella. Lisäksi, kun tulet Specsaversin työntekijäksi, pääset osallistumaan First Class -koulutukseen ja oppimaan kaiken näönhuollon maailmasta ja tyytyväisistä asiakkaista. Tukitoimistomme tarjoaa joustavat työehdot, kilpailukykyiset edut ja intohimoisesti töitä tekevän tiimin tuen.

Kun liityt Specsavers-perheeseen, sinua kannustetaan tekemään parhaasi, ottamaan vastuu työstäsi ja nauttimaan jokaisesta työpäivästä.

Specsavers on yksi Suomen parhaista työpaikoista

Sijoituksemme puhuu puolestaan – olemme hyvin ylpeitä ollessamme tutkitusti Suomen 5. paras työpaikka! Yli 80 % specsaversilaisista pitää työpaikkaansa mahtavana. Syitä siihen ovat mm. kotoisa perheenomaisuus, johon kuuluu toinen toisestaan välittäminen, ylpeys yhteisestä tehtävästämme ihmisten näkökyvyn edistäjänä, sekä työpaikalla koettu luottamus ja joustavuus. Ihan kaikkea on vaikea pukea sanoiksi, joten mikset kokisi sitä itse?

Työtä, vapaa-aikaa ja hauskanpitoa täydellisessä tasapainossa

Työntekijämme rakastavat myyntityön nopeaa tahtia ja he uskaltavat ottaa riskejä. Ilman heidän intohimoaan ja osaamistaan emme olisi voineet saavuttaa nykyistä asemaamme.

Siksi pyrimme aina parantamaan toimintatapojamme ja tekemään Specsaversista entistä paremman työpaikan. Varmistamme, että työntekijämme pystyvät löytämään tasapainon työelämän ja vapaa-ajan välillä, ja järjestämme välillä kunnon juhlat palkkioksi hyvin tehdystä työstä.

Pyrimme aina olemaan parhaita

Specsaversilla pääset osaksi tiimiä, jolla on vahva voitontahto ja selkeät päämäärät. Tämän määrätietoisuuden ansiosta olemme jo päässeet pitkälle tavoitteessamme vaikuttaa positiivisesti ihmisten elämään tuomalla laadukkaat näönhuoltopalvelut kaikkien saataville.

Antamisen iloa

Hyvän tekeminen tuntuu hyvältä. Siksi matkustamme joka vuosi Itä-Afrikan Tansaniaan, jossa liikkeidemme vapaaehtoistyöntekijät ovat tehneet näöntutkimuksia ja jakaneet kierrätettyjä silmälaseja avun tarpeessa oleville ihmisille syrjäisillä seuduilla jo vuodesta 2010.

Paikallisten yhteisöjen avustaminen on yksi arvoistamme, ja sen vuoksi kannustamme työntekijöitämme tukemaan hyväntekeväisyyttä ja yhteisöllisyyttä ihmisten elämän parantamiseksi.

Hyödynnä koko potentiaalisi.

Join Specsavers
Katso video