“Parasta on tunne omasta asiantuntijuudesta”
hero-curve

31/01 2022 - Liikkeet

“Parasta on tunne omasta asiantuntijuudesta”

Meri Karppanen, Specsavers Joensuun Optical Dispenser, on yksi 14 työntekijän tiimistä ja myymälän ainoa syventävän myyjän koulutuksen suorittanut. Meri on myös vilkkaan Joensuun myymälän kehys- ja materiaalivastaava, ja vastuussa tuotteiden esillepanosta. Käytännössä Meri siis huolehtii siitä, että hyllyssä ovat oikeat kehykset oikeilla paikoilla, ja että esimerkiksi erilaisiin kampanjoihin liittyvät materiaalit ovat oikeaan aikaan esillä. “Omat vastuualueet ovat niitä asioita, jotka tekevät työn mielenkiintoiseksi”, Meri kertoo.

Meri on myös contact lens champion, eli piilolinssien puolestapuhuja, joka pitää piilolinssivarastot järjestyksessä, auttaa muita myyjiä piilolinsseihin liittyvissä kysymyksissä ja kannustaa puhumaan piilolinsseistä asiakkaiden kanssa. Merin mukaan myös kaikki muut myyjät opastavat piilolinssien käytössä, joten apua saa toki kaikilta. Muuten optinen myyjä viettää tavallisen työpäivänsä auttaen kehysten valitsemisessa, säätäen ja korjaten laseja, suorittaen esimittauksia ennen optikon tai silmälääkärin tutkimusta, sekä luovuttaen valmiita laseja. “Kun työtehtävät vaihtelevat pysyy mieli virkeänä. Monesti päivä hurahtaa huomaamatta”, Meri kertoo.

Oppia voi loputtomasti

Meri haki Specsaversille sattumalta. Matkailualaa opiskellut Meri haki Joensuun myymälään töihin jo ennen valmistumista, tarkoituksenaan työllistyä opintojen ohella. Työt aloitettuaan Meri kuitenkin ymmärsi pian osuneensa juuri itselleen sopivalle alalle. Mikä parasta, kouluttautuminen oli mahdollista suorittaa kokonaan ketjun oman koulutusjärjestelmän kautta. “Koulutukset ovat todella hyviä ja kattavia, muita ei tosiaan tarvitse”.

Neljä vuotta Specsaversin palveluksessa ovat opettaneet Merille paitsi paljon optisesta alasta ja asiakaspalvelusta, myös siitä miten asiat vaikuttavat toisiinsa, erityisesti teknisesti. “Ja aina on lisää opittavaa. Tässä työssä ei koskaan ole valmis ja mahtavaa on myös soveltaa oppimaansa käytäntöön. Sitä huomaa, että tähänkin tilanteeseen minulla on vastaus”, Meri lisää. Optinen myyjä tarvitsee paljon tietoa, mutta siitä ei Merin mielestä kannata hämmentyä, vaan luottaa, että pala palalta asiat tulevat tutuiksi ja loksahtavat paikoilleen.

Optisen alan mielenkiintoisuus ja mahdollisuus oppia aina lisää ovatkin ne asiat, jotka ovat yllättäneet Merin mielestä työssä eniten. Parasta hänestä on kuitenkin tunne omasta asiantuntijuudesta. Meri kokee tietävänsä mitä tekee ja uskoo asiakkaidenkin huomaavan sen. “Ylpein olen ymmärtäessäni asiakkaan ongelman syvällisesti ja löytäessäni siihen toimivan ratkaisun, josta asiakas on kiitollinen. Siitä tulee superhyvä mieli.” Merin mukaan motivoituneella onkin jotakuinkin rajattomat mahdollisuudet kehittää itseään ketjun koulutuksissa. “Myös silmientutkimuslaitteisto on edistyksellistä ja optisen alan kehittäminen aktiivista. Tietoa jaetaan myös muille alan kollegoille, ja vuosittaiseen Clinical Conference -tapahtumaan saa osallistua kuka tahansa optikko mistä tahansa ketjusta”, Meri lisää.

Optinen myyjä Meri Karppanen

Vahvaa yhteisöllisyyttä

Meri nauttii työssään myös perehdyttämisestä ja oppimansa siirtämisestä eteenpäin. Työyhteisö on tiivis, ja viihtyy välillä yhdessä myös vapaa-ajalla. Kun tuttu silmälääkäri lopetti ja muisteli viimeisenä työpäivänään myymälässä viettämäänsä aikaa, oli hienoa kuulla muistoja ja ymmärtää ajan olleen erityinen myös työkaverille. “Meillä on yhteisöllisyyttä, joka ulottuu myös oman myymälän ulkopuolelle. Kun tapaa kollegoita eri puolilta maata koulutuksissa ja seminaareissa, vaikka sitten virtuaalisesti, tulee sellainen olo, että kuuluu johonkin suurempaan. Se tekee työstä entistä mielekkäämmän”. Myös tukitoimistossa eri myymälöiden työntekijät tunnetaan Merin mukaan muutakin kuin niminä, ja hierarkia on matala.

Käytössä on myös sovellus, jonka kautta kaikki Specsaversilaiset voivat viestittää toisilleen. Pääasiassa kanavaa käytetään ketjun uutisiin tai muihin työhön liittyviin asioihin, mutta sekaan mahtuu myös iloisia terveisiä kollegoilta ympäri maata. Välillä kanavalla kerrotaan siis vaikka omista lemmikeistä tai harrastuksista, välillä jonkin myymälän henkilökunta on kokoontunut kisakatsomoksi. “Varsinkin pandemian aikana oli tosi tärkeää löytää tällainen yhteys toisiin ihmisiin, erityisesti kun kaikki koulutus- ja muut tapahtumat olivat virtuaalisia”, Meri miettii.

Tulevaisuudessa syventäviä opintoja

Vapaa-ajallaan Meri kuntoilee ja tapaa ystäviä. Optinen myyjä on kiinnostunut jatkamaan eteenpäin urallaan ja pohtii optometristin opintojen aloittamista. “Ne tuovat lisää haastetta aivoille, ja asiakkaan kanssa olisi kiva katsoa alusta asti mikä ratkaisu on paras”, Meri sanoo. Merin mukaan optikko oli oman äidin unelma-ammatti, ja sattumalta tytär on löytänyt oman uransa alalta. “Muuten tässä ei pahemmin olla seurattu vanhempien jalanjäljissä. Isä oli nuorena innokas telinevoimistelija ja äiti tanssi balettia, mutta minä en osaa tehdä edes kuperkeikkaa”, Meri nauraa.

Oletko sinä kiinnostunut loputtomasta oppimisesta, mukavasta työyhteisöstä ja omista vastuualueista? Lue lisää optisen myyjän tehtävästä ja katso avoinna olevat työpaikkamme!

Katso video