Skip to content.
Haku
0

Jähja Bapiiri kaipasi vapautta ja ryhtyi Specsavers-yrittäjäksi – uraloikan helppous yllätti

päivämäärä 23/03 2023

Optikko Jähja Bapiiri vaihtoi viime vuonna palkkatyön yrittäjyyteen Specsaversilla. Se on osoittautunut nappivalinnaksi, ja uudelle uralle siirtyminen on ollut yllättävän helppoa. Bapiiri kertoo nyt, miksi yrittäjyys Specsaversilla on hänen mielestään ollut niin onnistunut valinta.

Optikkoyrittäjä Jähja Bapiiri on luotsannut Vantaan Jumbon Specsavers-myymälää yhdessä yrittäjäkumppanin kanssa nyt reilut puoli vuotta ja kaikesta näkee, että hän on löytänyt oman juttunsa.

Voisi kuvitella, että yrittäjäksi ryhtyminen ja oman optikkoliikkeen pyörittäminen olisi vaatinut Bapiirilta tarkkaa harkintaa ja pitkää suunnittelua, mutta lopulta isompi vaikutus on ollut rohkeudella – ja sattumalla. Nyt hän kertoo, miten hänestä tuli yrittäjä – ja miltä arki Specsaversilla näyttää ja tuntuu.

Yksi LinkedIn-viesti muutti uran suunnan

"Pidän optikon työssä siitä, että tässä pääsee tekemään monipuolisesti töitä ja auttamaan ihmisiä", Bapiiri kertoo.

Hän aloitti työskentelyn alalla jo opiskeluaikoina, ja on ehtinyt tehdä optikon töitä niin Specsaversilla kuin muissa alan ketjuissa.

Bapiiri viihtyi palkkatöissä, eikä ajatus yrittäjyydestä edes käynyt hänen mielessään. Vasta yllättävä yhteydenotto LinkedInissä pysäytti miettimään uraa uudella tavalla.


Optikkona Jähja Bapiiri pitää asiakaspalvelun ja kliinisen työn yhdistävästä työnkuvastaan. Tuoreena yrittäjänä puolestaan hän nauttii vaikutusmahdollisuuksista ja vapaudesta sekä siitä, kuinka helppoa yrittäjyyden aloittaminen Specsaversilla on ollut. Copyright: Niko Raappana Photography


Linkedin-viestissä Specsaversin myymäläverkoston kehitysjohtaja ehdotti Bapiirille yrittäjäksi lähtemistä.

"Olin ihan tyytyväinen edellisessä työpaikassani. Mutta samaan aikaan mahdollisuus tehdä jotain täysin erilaista ja vaikuttaa asioihin alkoi kiinnostaa. Ja tässä sitä nyt ollaan", Bapiiri kertaa istuessaan oman myymälänsä näöntutkimushuoneessa.

Paluu tuttuun taloon tuntui luontevalta, sillä Bapiiri tiesi, että Specsavers auttaa alkuun yrittäjyydessä ja tukee käytännön työssä.

"Täällä ei tarvitse olla itse vastuussa kaikesta, vaan apua on aina ympärillä."

Specsavers-yrittäjänä aloittaminen on tehty helpoksi

Specsavers-liikkeet toimivat franchising-periaatteella, mikä tarkoittaa, että yrittäjä saa käyttöönsä heti alussa valmiiksi hiotun konseptin ja valtavasti tukea taustaorganisaatiolta.

"Specsaversin brändin tuntevat kaikki, näkyvyys on maanlaajuista ja tuotteissa on todella hyvä hinta-laatusuhde. Lisäksi potentiaalisia asiakkaita on paljon. Jos haluaisin nyt perustaa oman Jähjan optikkoliikkeen, siinä olisi ihan hirveä duuni. Tämän konseptin helppous on se paras juttu", Bapiiri kiittelee.

Ketju vastaa markkinoinnista ja esimerkiksi tuotteiden toimitusketjusta sekä tarjoaa yrittäjille tukea kaikissa uran vaiheissa. Yrittäjien vastuulla on oman myymälän arjen pyörittäminen parhaalla tavalla.

"Ketjun pitkän linjan työ konseptin eteen näkyy esimerkiksi siinä, että tuotevalikoima ja tuotteiden toimitusketju ovat todella hyvät. "


Aloittamisen helppous innosti Jähja Bapiirin valitsemaan Specsavers-yrittäjyyden: "Tätä konseptia ja brändiä on hiottu vuosikymmeniä." Copyright: Niko Raappana Photography


Bapiirilla oli valmiiksi kokemusta Specsaversilla työskentelystä, joten hän aloitti omassa myymälässään heti ensimmäisenä päivänään yrittäjänä.

"Pääsin suoraan tekemään tarkastuksia ja myyntityötä. Vähän piti muistia virkistellä, mutta sain hyvän alun yrittäjyydessä, sillä minulla oli tukena oikeat henkilöt. Sain neuvoja ja vastauksia kaikkiin kysymyksiini, enkä jäänyt missään vaiheessa yksin."

Yrittäjänä on Bapiirin mukaan helppo aloittaa myös ilman aiempaa Specsavers-taustaa. Tällöin perehdytysprosessi myymälän toimintaan on perusteellisempi ja alkaa toisessa myymälässä suoritettavasta harjoittelusta.

Specsavers-yrittäjyys on tiimityötä

Bapiiri korostaa, että Specsavers-yrittäjyys on ennen kaikkea yhteistyötä oman tiimin kanssa.

"Ei ole mitään työtehtävää, mitä en tekisi. Teen näöntutkimuksia, palvelen asiakkaita, myyn tuotteita, huollan laitteita, siivoan ja autan muita. Lisäksi arkeeni kuuluu myynnin seurantaa, raportointia, henkilökunnan palaverien pitämistä… eli kaikkea, mitä optikkoliikkeen toiminta vaatii."


Jähja Bapiiri nauttii myös Specsavers-yrittäjänä asiakaskohtaamisista ja asiakkaiden auttamisesta. Copyright: Niko Raappana Photography


Specsavers-myymälät pyörivät pääsääntöisesti jaetun yrittäjyyden mallilla, eli myymälöissä on aina kaksi yrittäjää. Toinen yrittäjä on yleensä optikko ja toinen retail-yrittäjä, jonka tausta voi olla esimerkiksi myynnin parissa.

"Usein optikko vastaa kliinisestä puolesta, näöntutkimuksista ja laitteista ja retail-yrittäjä enemmän talouspuolesta ja esihenkilötyöstä", Bapiiri kertoo.

Bapiiri kiittelee jaettua yrittäjyyttä:

"Ensinnäkin siitä on iso apu, kun on joku, jonka kanssa sparrata. Minulla on ketjun tuki ja vielä kollega rinnalla, jonka kanssa voi yhdessä miettiä asioita."

Kahden yrittäjän malli tuo joustoa

Sekä Bapiiri että hänen yrittäjäkollegansa ovat optikkotaustaisia, ja heillä on selkeä työnjako. Bapiiri vastaa kliinisestä puolesta ja esimerkiksi henkilökunnan koulutuksista. Kollega puolestaan hoitaa myymälän taustatyöt, kuten työvuorosuunnittelun ja laskutukset.

Mallin ansiosta kummankaan työtaakka ei kasva liian suureksi tai työpäivät veny liian pitkiksi, mikä on Bapiirille pienten lasten isänä tärkeää.

"Emme huku töihin, vaan meilläkin on kahdeksan tunnin vuorot. Toki yrittäjinä joustamme ja olemme aina tavoitettavissa."

Jumbon myymälän tiimiin kuuluu noin 10 työntekijää, joille Bapiiri toimii yrittäjäkollegansa kanssa esihenkilönä.

"Tämä on minulle uusi rooli. Parasta esihenkilönä olemisessa on mielestäni se, että pääsen jakamaan oman pitkän kokemukseni kautta tulleita oppeja ja näkökulmia muille, sekä oppimaan samalla itse muilta."

"Parasta on vapaus"

Yrittäjyys Specsaversilla sopii Bapiirin mukaan monelle. Optikkoyrittäjällä ei esimerkiksi tarvitse olla pitkää kokemusta alalta, ja retail-yrittäjäksi voi tulla monelta eri taustalta, kuten myynnin ja asiakaspalvelun parista.

"Tämä sopii ihan kaikille, jotka tykkäävät olla ihmisten kanssa tekemisissä, ovat avoimia uudelle, eivätkä pelkää kääriä hihoja ja ruveta hommiin."

Yrittäjän rooli on Bapiirin mukaan myös hyvä mahdollisuus oppia ja kehittyä. Talon tarjoamat kattavat koulutukset varmistavat sen, että jokaisella on erinomaiset edellytykset menestyä työssään.

Bapiiri on esimerkiksi saanut paljon tukea ja koulutusta esihenkilön rooliin kasvamisessa.

"Olen päässyt kehittymään paitsi yrittäjänä myös johtajana."

Myymälän osaomistajana Specsavers-yrittäjän palkan muodostaa oman yhtiön maksama kuukausipalkka sekä myymälän tulokseen perustuva vuosittain jaettava osinko.

Hyvä tulos näkyy siis yrittäjän tilipussissa.

"Minulle on todella tärkeää, että pystyn vaikuttamaan siihen miten paljon tienaan. Samalla kuukausipalkka tuo turvaa", Bapiiri sanoo.

Parasta yrittäjyydessä on Bapiirin mukaan vapaus.

"Tässä on palkkatyöhön verrattuna paljon enemmän vaikutusmahdollisuuksia. Jos haluaa vaikka tehdä muutoksia johonkin prosessiin, niin se onnistuu nopeasti."

Bapiiri suosittelee Specsavers-yrittäjyyttä mielellään myös muille optikoille tai retail-puolesta kiinnostuneille.

"Jos kaipaat urallesi jotain uutta ja erilaista, kannattaa ihan ehdottomasti ottaa yhteyttä ja avata keskustelu yrittäjyydestä."

Kiinnostuitko? Tutustu Specsavers-yrittäjyyteen

Aino-Kaarina Salonen – Duunitori


List #1

Jännittäviä uusia tehtäviä

Frame activation manager

Palkka

Sijainti

Vantaa, Finland

Contract Duration Admin

Full Time

Areas of Interest

Product

Contract Type

Fixed Term Contract

Location

Vantaa

Kuvaus

Commercial and creative mindset for our Frame launches!  At Specsavers, we're dedicated to making eye and hearing care accessible to all. As pioneers and a global leader in innovative technologies, we

Viite

sf-90245-5

Voimassaolopäivä

01/01/0001

Lue lisää
Työharjoittelu Specsaversilla

Palkka

Sijainti

FI_WholeCountry

Contract Duration Admin

osa-aikainen

Areas of Interest

Työharjoittelu

Location

Helsinki

Kuvaus

Me Specsaversilla toivotamme kaikki optometristiopiskelijat tervetulleiksi työharjoitteluun. Specsavers tarjoaa sinulle yksilöllisesti räätälöidyn, juuri sinun näköisesi harjoittelun korkealla ammatil

Viite

avature-44224-1

Voimassaolopäivä

01/01/0001

Paula Glad

Kirjoittaja

Paula Glad
Paula Glad

Kirjoittaja

Paula Glad
Lue lisää
Optometristiopiskelija

Palkka

Sijainti

FI_WholeCountry

Contract Duration Admin

osa-aikainen

Areas of Interest

Optikko

Location

Helsinki

Kuvaus

Haluaisitko liittyä osaksi Specsavers-perhettä? Olemme perheomisteinen ja yrittäjävetoinen optikkoliikeketju. Meillä töissä aidosti viihdytään ja välitetään kollegoista, sekä asiakkaistamme. Optometri

Viite

avature-32178-1

Voimassaolopäivä

01/01/0001

Paula Glad

Kirjoittaja

Paula Glad
Paula Glad

Kirjoittaja

Paula Glad
Lue lisää
Löydä seuraava tehtäväsi
List #1

Tutustu
uratarinoihin

Työharjoittelijasta optometristiopiskelijaksi

Teaser

Liikkeet

Sisältötyyppi

Artikkeli

Julkaisupäivämäärä

04/08/2026

Yhteenveto

Työharjoittelijasta optometristiopiskelijaksi Tiian työura Specsaversilla alkoi opintojen alkuvaiheessa hänen aloittaessaan kesätöissä optisena myyjänä Mikkelin myymälässä. Siellä hän sai e

Teaser

Lue lisää
OCT-kuvaus osaksi arkea vahvan tuen avulla

Teaser

Liikkeet

Sisältötyyppi

Artikkeli

Julkaisupäivämäärä

04/08/2026

Yhteenveto

OCT-kuvaus osaksi arkea vahvan tuen avulla Specsavers lanseerasi OCT-kuvauksen eli valokerroskuvauksen helmikuussa 2025 kaikkiin myymälöihin. Helsingin kauppakeskus Triplan Specsaversilla

Teaser

Lue lisää
Sattumalta napakymppiammattiin

Teaser

Liikkeet

Sisältötyyppi

Artikkeli

Julkaisupäivämäärä

03/26/2026

Yhteenveto

Sattumalta napakymppiammattiin Marika Mäkinen on Specsavers Kannelmäen myymäläpäällikkö ja yksi sen optikoista. Marika valmistui optometristiksi kuusi vuotta sitten, mutta aloitti Kannelm

Teaser

Lue lisää
Perheenomainen tunnelma maksimoituna

Teaser

Liikkeet

Sisältötyyppi

Artikkeli

Julkaisupäivämäärä

05/27/2024

Yhteenveto

Specsavers tunnetaan perheomisteisuudestaan ja perheenomaisesta tunnelmastaan, jonka perusteella se on saanut tunnustusta myös yhtenä Suomen parhaista työpaikoista. Savonlinnan Specsaversissa as

Teaser

Lue lisää
Yksi kohtaaminen muutti optikko Jutan uran suunnan – kouluttautuu nyt optikkoyrittäjäksi Specsaversi

Teaser

Liikkeet

Sisältötyyppi

Artikkeli

Julkaisupäivämäärä

04/22/2024

Yhteenveto

Vaikka yrittäjyyteen usein liitettävä epävarmuus huoletti Jutta Liimattaa, hän päätti ottaa urallaan seuraavan askeleen ja lähteä mukaan Specsavers-yrittäjyyteen tähtäävään johtamiskoulutukseen.Li

Teaser

Lue lisää
Silmäterveyden tulevaisuus sytyttää

Teaser

Tukitoimisto

Sisältötyyppi

Artikkeli

Julkaisupäivämäärä

02/19/2024

Yhteenveto

Saara Kotila aloitti optometrian opinnot reilut kymmenen vuotta sitten. Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen oli aika hakea kesätöitä optikkoliikkeestä ja Specsaversilla tärppäsi. Nyt Saara on osa

Teaser

Lue lisää
“Työntekijää arvostetaan oikeasti”

Teaser

Liikkeet

Sisältötyyppi

Artikkeli

Julkaisupäivämäärä

01/08/2024

Yhteenveto

Riikka Yli-Kohtamäki on toinen Vantaalla sijaitsevan kauppakeskus Jumbon Specsaversin yrittäjistä. Toisin kuin useimmissa muissa myymälöissä, joissa yrittäjäkombossa on sekä retail- että optikko

Teaser

Lue lisää
Optisen alan supermiehellä riittää virtaa jokaisen hyväksi

Teaser

Liikkeet

Sisältötyyppi

Artikkeli

Julkaisupäivämäärä

11/21/2023

Yhteenveto

Seinäjokelaisen Anssi Kivistön matka Specsavers-yrittäjäksi ei ole niitä tavallisimpia. Anssi on koulutukseltaan optometristi ja ehti toimia pitkään menestyksekkään optikkoliikkeen johtajana enn

Teaser

Lue lisää
Yhteisyrittäjyys tekee yrittäjyydestä helpompaa

Teaser

Liikkeet

Sisältötyyppi

Artikkeli

Julkaisupäivämäärä

09/04/2023

Yhteenveto

Laura Kulmala on tamperelainen retail-yrittäjä, joka yhdessä optikkoyrittäjä Katja Majurin kanssa luotsaa kolmea Specsavers-myymälää: Ylöjärveä, Tampereen keskustaa ja Ratinaa. Lauran yritysmuoto

Teaser

Lue lisää
Harjoittelijasta yrittäjäksi

Teaser

Liikkeet

Sisältötyyppi

Artikkeli

Julkaisupäivämäärä

06/19/2023

Yhteenveto

Tanskan Aarhusin sydämessä, Ryesgadella, sijaitsee yksi Louis Nielsenin vilkkaimpia liikkeitä. Louis Nielsen on kuulunut Specsavers-ketjuun jo vuodesta 2005, mutta vahvan liikemerkkinsä vuoksi se

Teaser

Lue lisää

Löydä seuraava tehtäväsi

Specsavers •