Skip to content.
Haku
0

Optisen alan supermiehellä riittää virtaa jokaisen hyväksi

päivämäärä 21/11 2023

Seinäjokelaisen Anssi Kivistön matka Specsavers-yrittäjäksi ei ole niitä tavallisimpia. Anssi on koulutukseltaan optometristi ja ehti toimia pitkään menestyksekkään optikkoliikkeen johtajana ennen Specsaversin rantautumista Suomeen. Seinäjoella keskeisellä paikalla sijaitsevaa ja eksklusiivista optikkoliikettä luotsannut Anssi luopui kuitenkin työstään yrityskaupan seurauksena juuri samaan aikaan, kun Specsavers otti ensimmäisiä kaupallisia askeleitaan Suomessa.

Aluksi Anssi tutki kilpailijaksi mieltämäänsä uutta ketjua epäillen. Nopeasti epäily muuttui kuitenkin kiinnostukseksi ja pian Anssi oli yhdessä yrittäjäpartnerinsa Hanna Rautavan kanssa pistämässä pystyyn aivan uutta Specsavers-myymälää, yhtä Suomen ensimmäisistä liikkeistä.

Kokeneena johtajana Anssi ryhtyi Specsavers-yrittäjäksi realistisin odotuksin ja laski alkuinvestointien takaisinmaksuajaksi seitsemän vuotta. Lainat kuitattiin kuitenkin seitsemässä kuukaudessa, sillä uuden myymälän menestys oli raketinomainen. Uudenlainen konsepti ja sen mukainen hintataso vetivät asiakkaita alusta lähtien poikkeuksellisella tavalla. Myös myymälän tutkimuslaitteistoon panostettiin merkittävästi – edullisen hintatason lisäksi asiakkaille suoritettiin näöntutkimukset alan edistyksellisimmillä laitteilla.

Synnynnäinen tienraivaaja

Specsavers-myymälää perustaessaan Anssista tuli samalla paitsi optikkoyrittäjä, myös Specsaversin franchaising-liiketoiminnan pioneeri Suomessa, mikä ei Anssille ollut mitenkään epätavallista. Pohjalaiseen tapaan hän on aina rohkeasti tarttunut toimeen ja raivannut tietään ennakkoluulottomasti eteenpäin. Oman myymälänsä pyörittämisen lisäksi Anssi osallistui alkuvuosina erityisen aktiivisesti ketjun markkinointiin, toimien myös mainoskasvona useiden vuosien ajan. "Markkinointi on ollut kiinnostavaa ja välillä siihen on päässyt osallistumaan hyvinkin henkilökohtaisesti. Esimerkiksi Kokonaisvaltainen näöntutkimus lanseerattiin kasvoillani. Olihan se erikoista nähdä itsensä joka kadunkulmassa Helsingissä käydessä", Anssi kertoo.

Mainosfilmejä kuvattiin välillä Tanskassa isolla budjetilla, välillä kotona Seinäjoella paljon pienemmällä. Ideoita ja intohimoa yrittämistä kohtaan on löytynyt kuitenkin aina. Ehkä juuri siksi Anssi kiinnostui myös piilolinssien teknisistä yksityiskohdista ja tarttui mielellään uusiin piilolinsseihin liittyviin innovaatioihin jo silloin, kun piilolinssimyynnin osuus optikkoliikkeiden myynnistä oli hyvin pieni. "Ihmisten silmät ovat hyvin yksilölliset ja piilolinssien käyttöön liittyy paljon erilaisia muuttujia, kuten kyynelnesteen koostumus. On siis tärkeä ymmärtää materiaaleja ja niiden käyttäytymistä. Kokemukseni myötä osaan valita uutuuksista ne tuotteet, jotka palvelevat paitsi asiakkaiden tarpeita ja näkömukavuutta myös liiketoiminnan kannattavuutta parhaiten", Anssi lisää.

Optikkoyrittäjä voi luoda hyvää itselle ja muille

Yksi tärkeimmistä optikkoyrittäjyyden tehtävistä on Anssin mielestä pääoman tuottama taloudellinen tulos, tässä tapauksessa siis omaan yritykseen ja sen pyörittämiseen käytetyn rahan jälkeen viivan alle jäävä summa. Anssin mukaan se on Specsaversin myötä ollut merkittävä ja liiketoimintamalli on siinä ollut olennainen tekijä. "En ole koskaan työllistänyt ketään vaan työntekijöiden tehtävä on tehdä oma osansa tuotosta". Tällöin se viivan alle jäävä summa on isompi, mikä puolestaan mahdollistaa kaiken muun – palkanmaksun, yritystoiminnan kehittämisen ja yleisesti terveen yrityksen. "Toki se mahdollistaa myös elämisen laatua", Anssi lisää.

Toisena Specsavers-yrittäjyyden etuna Anssi mainitsee helppouden. "Konsepti ja tuotteet ovat valmiina, sen kun alkaa tekemään jokapäiväistä työtä", Anssi kiteyttää. "Myös asiakkaat ovat mukavia ja siihen asiaan voi vaikuttaa suoraan vuorovaikutuksen kautta, sillä tavalla, miten asiakkaita itse kohtelee".

Yrittäjälle tärkeimpiä ominaisuuksia onkin Anssin mukaan olla ihmisten parissa viihtyvä. Lopulta asiakkaat palaavat henkilökohtaisuuden ja tuttuuden tuomana ja siksi Anssin mielestä yrittäjän persoona on tärkeä: "tänne tullaan tapaamaan hyvää tyyppiä joka auttaa".

Työnantaja on työntekijän turva

Myös työnantajana Anssin uskoo persoonan voimaan. "Meillä ei koskaan palkata tutkintoja, vaan ihmisiä". Ja näiden ihmisten on hyvä olla ulospäinsuuntautuneita ja rohkeita ottamaan kontaktia ja esimerkiksi tarjoamaan asiakkaille erilaisia tuotteita, kuten piilolinssejä tai silmälasien puhdistusvälineitä. Samoja ominaisuuksia siis, kuin optikkoyrittäjä voi katsoa olevan itselläänkin.

Työntekijöilleen Anssin mielestä työnantajan tulee tuoda turvaa määrittelemällä toiminnan rajat ja pitämällä huolta sekä heistä että asiakkaista. "Mitään Coca-Cola-automaatteja meille ei tule. Mutta jääkaappi on aina täynnä ruokaa, ja jokainen voi käydä hakemassa sieltä välipalaa. Myös hyvästä työstä palkitaan." Palkitsemiskeinoja ovat mm. erilaiset ulkoaktiviteetit ja muu yhteinen tekeminen, joka samalla ryhmäyttää.

Hyvän työn seuraamiseen Anssilla on käytössä erilaisia yksinkertaisia, mutta havainnollisia myynninseurantatyökaluja, joiden avulla jokainen työntekijä voi seurata reaaliajassa sekä omaa suoritustaan, että sitä, miten myymälällä menee. "Ja toivottavasti jokainen kokee yhteisen onnistumisen myös henkilökohtaisena onnistumisena, sillä yhdessähän me tämä tehdään."

15 vuoden Specsavers-yrittäjyys on vienyt Anssin moneen paikkaan ketjun toiminnassa, esimerkiksi Specsaversin ohjausryhmän yrittäjäjäseneksi. Kokemus on myös tuonut osaamista ja "tietotaitoa, jota ei pysty kaatamaan kenenkään korvasta sisään", kuten Anssi itse kuvailee. Pohjalainen yritteliäisyys ei ole jäänyt huomaamatta, ja tänä vuonna NÄE ry palkitsi Anssin kultaisella ansiomerkillä aktiivisesta roolistaan modernin piilolinssiliiketoiminnan kehittämisessä Suomessa.

Oletko sinäkin kiinnostunut oman myymäläsi luotsaamisesta, optisen alan mahdollisuuksista sekä elämisen laadusta? Lue lisää yrittäjyydestä tai katso avoimet työpaikkamme.



List #1

Jännittäviä uusia tehtäviä

Optikkoyrittäjä

Palkka

Sijainti

Specsavers Lappeenranta

Contract Duration Admin

Täysaikainen

Areas of Interest

Yrittäjä

Location

Lappeenranta

Kuvaus

Onko sinulla jo kokemusta optometristina työskentelystä? Kaipaatko lisähaasteita ja uusia tuulia urallasi? Haluaisitko liittyä osaksi Specsavers-perhettä? Olemme perheomisteinen ja yrittäjävetoinen op

Viite

avature-50993-1

Voimassaolopäivä

01/01/0001

Laura Ylinen

Kirjoittaja

Laura Ylinen
Laura Ylinen

Kirjoittaja

Laura Ylinen
Lue lisää
Optikko / Optometristi

Palkka

Sijainti

Specsavers Sello - Espoo

Contract Duration Admin

Täysaikainen

Areas of Interest

Optikko

Location

Espoo

Kuvaus

Haluatko kehittyä kanssamme toimialan huippuosaajaksi? Liity nyt Specsavers Espoo Sellon osaavaan huipputiimiin! Haluaisitko liittyä osaksi Specsavers-perhettä? Olemme perheomisteinen ja yrittäjävetoi

Viite

avature-51096-1

Voimassaolopäivä

01/01/0001

Lue lisää
Optikko / Optometristi

Palkka

Sijainti

Specsavers Oulu Keskusta

Contract Duration Admin

Täysaikainen

Areas of Interest

Optikko

Location

Oulu

Kuvaus

Haluatko kehittyä kanssamme toimialan huippuosaajaksi? Liity nyt Specsavers Oulu Keskustan osaavaan huipputiimiin! Haluaisitko liittyä osaksi Specsavers-perhettä? Olemme perheomisteinen ja yrittäjävet

Viite

avature-51240-1

Voimassaolopäivä

01/01/0001

Lue lisää
Löydä seuraava tehtäväsi
List #1

Tutustu
uratarinoihin

#ThisIsSpecsavers. Specsavers on Great Place to Work

Teaser

Uutiset

Sisältötyyppi

Artikla

Julkaisupäivämäärä

03/31/2025

Yhteenveto

Yritys voi kehua itseään hyvänä työnantajana ja työpaikkana, mutta painoarvo on melko vähäinen, kun kehujana on yritys itse. Jos saman asian sanovat yrityksen työntekijät, se merkitsee paljon en

Teaser

Lue lisää
Perheenomainen tunnelma maksimoituna

Teaser

Liikkeet

Sisältötyyppi

Artikla

Julkaisupäivämäärä

05/27/2024

Yhteenveto

Specsavers tunnetaan perheomisteisuudestaan ja perheenomaisesta tunnelmastaan, jonka perusteella se on saanut tunnustusta myös yhtenä Suomen parhaista työpaikoista. Savonlinnan Specsaversissa as

Teaser

Lue lisää
Yksi kohtaaminen muutti optikko Jutan uran suunnan – kouluttautuu nyt optikkoyrittäjäksi Specsaversi

Teaser

Liikkeet

Sisältötyyppi

Artikla

Julkaisupäivämäärä

04/22/2024

Yhteenveto

Vaikka yrittäjyyteen usein liitettävä epävarmuus huoletti Jutta Liimattaa, hän päätti ottaa urallaan seuraavan askeleen ja lähteä mukaan Specsavers-yrittäjyyteen tähtäävään johtamiskoulutukseen.Li

Teaser

Lue lisää
Silmäterveyden tulevaisuus sytyttää

Teaser

Tukitoimisto

Sisältötyyppi

Artikla

Julkaisupäivämäärä

02/19/2024

Yhteenveto

Saara Kotila aloitti optometrian opinnot reilut kymmenen vuotta sitten. Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen oli aika hakea kesätöitä optikkoliikkeestä ja Specsaversilla tärppäsi. Nyt Saara on osa

Teaser

Lue lisää
“Työntekijää arvostetaan oikeasti”

Teaser

Liikkeet

Sisältötyyppi

Artikla

Julkaisupäivämäärä

01/08/2024

Yhteenveto

Riikka Yli-Kohtamäki on toinen Vantaalla sijaitsevan kauppakeskus Jumbon Specsaversin yrittäjistä. Toisin kuin useimmissa muissa myymälöissä, joissa yrittäjäkombossa on sekä retail- että optikko

Teaser

Lue lisää
Yhteisyrittäjyys tekee yrittäjyydestä helpompaa

Teaser

Liikkeet

Sisältötyyppi

Artikla

Julkaisupäivämäärä

09/04/2023

Yhteenveto

Laura Kulmala on tamperelainen retail-yrittäjä, joka yhdessä optikkoyrittäjä Katja Majurin kanssa luotsaa kolmea Specsavers-myymälää: Ylöjärveä, Tampereen keskustaa ja Ratinaa. Lauran yritysmuoto

Teaser

Lue lisää
Harjoittelijasta yrittäjäksi

Teaser

Liikkeet

Sisältötyyppi

Artikla

Julkaisupäivämäärä

06/19/2023

Yhteenveto

Tanskan Aarhusin sydämessä, Ryesgadella, sijaitsee yksi Louis Nielsenin vilkkaimpia liikkeitä. Louis Nielsen on kuulunut Specsavers-ketjuun jo vuodesta 2005, mutta vahvan liikemerkkinsä vuoksi se

Teaser

Lue lisää
Jähja Bapiiri kaipasi vapautta ja ryhtyi Specsavers-yrittäjäksi – uraloikan helppous yllätti

Teaser

Liikkeet

Sisältötyyppi

Artikla

Julkaisupäivämäärä

03/23/2023

Yhteenveto

Optikko Jähja Bapiiri vaihtoi viime vuonna palkkatyön yrittäjyyteen Specsaversilla. Se on osoittautunut nappivalinnaksi, ja uudelle uralle siirtyminen on ollut yllättävän helppoa. Bapiiri kertoo n

Teaser

Lue lisää
Haider opiskeli optometristiksi ryhtyäkseen yrittäjäksemme

Teaser

Liikkeet

Sisältötyyppi

Artikla

Julkaisupäivämäärä

03/04/2023

Yhteenveto

Haider oli päättänyt ryhtyä optikkoyrittäjäksi jo ennen optometristiopintojensa alkua. Yrittäjäsuvun jäsenenä hän oli aina tiennyt haluavansa aloittaa oman yrityksen, muttei pystynyt päättämään

Teaser

Lue lisää
“Specsavers varmisti minulle ensimmäisen työpaikkani uutena optometristina”

Teaser

Liikkeet

Sisältötyyppi

Artikla

Julkaisupäivämäärä

03/04/2023

Yhteenveto

Tässä on ruotsalainen Anna, yksi Oskarshamnin Specsavers-myymälän ammattitaitoisista optometristeista. Annan ensikosketus Specsaversin kanssa tapahtui Kalmarin Linné-yliopistossa järjestetyillä

Teaser

Lue lisää

Löydä seuraava tehtäväsi

Specsavers •