Haider opiskeli optometristiksi ryhtyäkseen yrittäjäksemme
Haider oli päättänyt ryhtyä optikkoyrittäjäksi jo ennen optometristiopintojensa alkua. Yrittäjäsuvun jäsenenä hän oli aina tiennyt haluavansa aloittaa oman yrityksen, muttei pystynyt päättämään miltä alalta. Se muuttui, kun hän sai tietää Louis Nielsenin yrittäjäohjelmasta.
Louis Nielsen
Specsavers osti menestyvän tanskalaisen optikkoketjun Louis Nielsenin vuonna 2005. Perustajansa mukaan nimetty brändi oli Tanskassa niin tunnettu, että liikkeiden toimintaa päätettiin jatkaa Louis Nielsenin nimellä.
Yrittäjyys tähtäimessä alusta asti
"Sekä isä että isoisä olivat yrittäjiä, ja lapsena olin aina mukana isän kaupassa. Lapsuudesta lähtien isä on myös kannustanut minua aloittamaan oman yrityksen. Löysin siihen lopulta mahdollisuuden Louis Nielsenin optikkoyrittäjyyden kautta."
Optikkoyrittäjyydestä tuli Haiderin päämäärä ja syy lähteä opiskelemaan optometriaa.
"Aloin opiskelemaan optometriaa koska tiesin, että voisin ryhtyä optikkoyrittäjäksi."
Vaikka Haider ei ollutkaan luokkansa paras, oli hän päämäärätietoinen ja oppi nopeasti kliiniset toimenpiteet.
"Teoria ei ollut vahvuuksiani, mutta kliinisessä käytännössä pärjäsin. Olin usein ensimmäisenä valmis, joten sen jälkeen kiersin opettajan kanssa ympäri luokkaa auttamassa muita opiskelijoita."
Haider aloitti optisena avustajana Louis Nielsenilla, koska opiskelijapaikkoja ei juuri silloin ollut auki. Aika kului esitteitä jakaessa ja myymälän toimintoihin tutustuessa, kunnes eräänä päivänä Haider osallistui Louis Nielsenin yritysjuhlaan ja tuli kotiin yrittäjyys lähestulkoon taskussaan.
"Muistan hyvin keskustelun rekrytointipuolen johtajan kanssa niissä juhlissa. Kerroin haluavani yrittäjäksi ja hän pisti heti paperit kasaan ja kysyi koska voisin aloittaa. Kun vastasin, että olisi varmaan hyvä saada opinnot päätökseen ensin, hän oli yllättynyt. Hän ei voinut uskoa että olin vielä opiskelija – varmaan koska vaikutin niin päättäväiseltä."
Häiriköstä oikeaksi valinnaksi
Haiderin opiskellessa Louis Nielseniä pidettiin vielä optikkoalan häirikkönä, joka teki kaiken vähän eri tavalla kuin oli totuttu. Tänään Haider tietää valinneensa juuri oikein – jotkut hänen vanhoista opiskelukavereistaankin ovat nykyisin töissä ketjulla.
"Eikö mitään parempaa ole tarjolla? Siten monet optometristit suhtautuivat Louis Nielseniin tuolloin. Tänään yhä useammat asiakkaista valitsevat meidät koska tarjoamme kokonaisvaltaisen näöntutkimuksen. Samoin suhtautuvat entiset luokkakaverini. Ne 3-4 oppilasta, jotka ennen pitivät meitä häirikköinä ovat nyt myös töissä meillä. Tiedän siis, että valitsin alusta alkaen oikein."
Haiderin mukaan prosessi tuoreesta optometristista optikkoyrittäjäksi on ollut hauska. Aloittaessaan hän olikin ketjun nuorin yrittäjä.
"Ryhdyin optikkoyrittäjäksi 26-vuotiaana, ja olin silloin ketjun ylivoimaisesti nuorin yrittäjä. Joten kelle tahansa, joka haaveilee yrittäjäksi ryhtymisestä nuorena, sanon että siitä vaan, pystyt kyllä. Pitää vain muistaa keskittyä omiin tavoitteisiinsa ja olla valmis pyörittämään omaa yritystä."
Vaikka Haider joutuikin ponnistelemaan kovasti yrittäjyytensä eteen hän rakastaa työtään edelleen yhtä paljon kuin kymmenen vuotta sitten, vasta optometristiksi valmistuttuaan. Haiderille työssä viihtyminen ja työn hauskuus ovat aina olleet tärkeitä – ei ainoastaan asiakkaiden vaan myös henkilökunnan vuoksi:
"Vierailu myymälässämme pitäisi olla hauska kokemus asiakkaiden lisäksi myös työntekijöillemme."
Ensimmäinen kokemus on tärkein
Haiderin Østerbron ja Søborgin myymälöissä työskenteli äskettäin kaksi uutta opiskelijaa. Vaikka kyse olikin vain viikon kestävästä harjoittelusta, pyrkivät Haider ja hänen tiiminsä luomaan mahdollisimman hyvän ensivaikutelman.
"Myymälätyöskentely on opiskelijoille aivan uusi maailma, joten pidämme heistä erityisen hyvää huolta. Alun panostus heijastuu suoraan siihen miten he suhtautuvat tulevaisuuteen."
"Harjoittelun päättyessä tarjoamme optometristiopiskelijoille yleensä opiskelijatyön. Siten he saavat opintoja tukevaa käytännön kokemusta lasien säätämisessä ja tiimin osana olemisessa."
Ammattimaista toimintaa perheenomaisessa hengessä
Jos Haiderilta kysytään, paras syy valita optometristin työ Specsaversilla on ammattimaisuus ja perheenomaisuus.
"Meillä on kaikki koulutusmahdollisuudet joista voi edes uneksia ja investoimme paljon siihen, että myymälöissä on käytössä uusinta tekniikkaa. Mutta myös perheenomainen ilmapiirimme on ainutlaatuinen, ja se perustuu yrityksen pitkiin perinteisiin perheyhtiönä. Me tuemme toisiamme joka päivä ja olemme aidosti kiinnostuneita toisistamme, ja siksi töihin on aina kiva tulla."
Haluatko tietää lisää optometrian harjoittelupaikoista tai optometristinä olemisesta Specsaversilla? Lue lisää graduate-ohjelmastamme vastavalmistuneille täällä ja katso avoimet työpaikkamme täällä.
Tutustu
uratarinoihin
Teaser
UutisetSisältötyyppi
ArtiklaJulkaisupäivämäärä
03/31/2025
Yhteenveto
Yritys voi kehua itseään hyvänä työnantajana ja työpaikkana, mutta painoarvo on melko vähäinen, kun kehujana on yritys itse. Jos saman asian sanovat yrityksen työntekijät, se merkitsee paljon en
Teaser
LiikkeetSisältötyyppi
ArtiklaJulkaisupäivämäärä
05/27/2024
Yhteenveto
Specsavers tunnetaan perheomisteisuudestaan ja perheenomaisesta tunnelmastaan, jonka perusteella se on saanut tunnustusta myös yhtenä Suomen parhaista työpaikoista. Savonlinnan Specsaversissa as
Teaser
LiikkeetSisältötyyppi
ArtiklaJulkaisupäivämäärä
04/22/2024
Yhteenveto
Vaikka yrittäjyyteen usein liitettävä epävarmuus huoletti Jutta Liimattaa, hän päätti ottaa urallaan seuraavan askeleen ja lähteä mukaan Specsavers-yrittäjyyteen tähtäävään johtamiskoulutukseen.Li
Teaser
TukitoimistoSisältötyyppi
ArtiklaJulkaisupäivämäärä
02/19/2024
Yhteenveto
Saara Kotila aloitti optometrian opinnot reilut kymmenen vuotta sitten. Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen oli aika hakea kesätöitä optikkoliikkeestä ja Specsaversilla tärppäsi. Nyt Saara on osa
Teaser
LiikkeetSisältötyyppi
ArtiklaJulkaisupäivämäärä
01/08/2024
Yhteenveto
Riikka Yli-Kohtamäki on toinen Vantaalla sijaitsevan kauppakeskus Jumbon Specsaversin yrittäjistä. Toisin kuin useimmissa muissa myymälöissä, joissa yrittäjäkombossa on sekä retail- että optikko
Teaser
LiikkeetSisältötyyppi
ArtiklaJulkaisupäivämäärä
11/21/2023
Yhteenveto
Seinäjokelaisen Anssi Kivistön matka Specsavers-yrittäjäksi ei ole niitä tavallisimpia. Anssi on koulutukseltaan optometristi ja ehti toimia pitkään menestyksekkään optikkoliikkeen johtajana enn
Teaser
LiikkeetSisältötyyppi
ArtiklaJulkaisupäivämäärä
09/04/2023
Yhteenveto
Laura Kulmala on tamperelainen retail-yrittäjä, joka yhdessä optikkoyrittäjä Katja Majurin kanssa luotsaa kolmea Specsavers-myymälää: Ylöjärveä, Tampereen keskustaa ja Ratinaa. Lauran yritysmuoto
Teaser
LiikkeetSisältötyyppi
ArtiklaJulkaisupäivämäärä
06/19/2023
Yhteenveto
Tanskan Aarhusin sydämessä, Ryesgadella, sijaitsee yksi Louis Nielsenin vilkkaimpia liikkeitä. Louis Nielsen on kuulunut Specsavers-ketjuun jo vuodesta 2005, mutta vahvan liikemerkkinsä vuoksi se
Teaser
LiikkeetSisältötyyppi
ArtiklaJulkaisupäivämäärä
03/23/2023
Yhteenveto
Optikko Jähja Bapiiri vaihtoi viime vuonna palkkatyön yrittäjyyteen Specsaversilla. Se on osoittautunut nappivalinnaksi, ja uudelle uralle siirtyminen on ollut yllättävän helppoa. Bapiiri kertoo n
Teaser
LiikkeetSisältötyyppi
ArtiklaJulkaisupäivämäärä
03/04/2023
Yhteenveto
Tässä on ruotsalainen Anna, yksi Oskarshamnin Specsavers-myymälän ammattitaitoisista optometristeista. Annan ensikosketus Specsaversin kanssa tapahtui Kalmarin Linné-yliopistossa järjestetyillä